Homekoiratutkimus

Tasotestatut homekoirat

Tarkkaa ja luotettavaa apua homeongelmiin

Epäiletkö hometta kodissasi tai kiinteistössäsi? Meidän tasotestatut koiramme ovat koulutettuja tunnistamaan homeen haju tarkasti ja luotettavasti. Niille on opetettu tyypillisimmät kosteusvauriomikrobit ja sädesienet. 

Pelkkä koiran ilmaisu ei kuitenkaan riitä – yhtä tärkeää on osata tulkita mahdollisia koiran ilmaisuja. Siksi teemme homekoiratarkastukset tiimityönä, jotta saat kattavan, asiantuntevan ja luotettavan arvion kohteesi tilanteesta.

Helppi Homekoirat haistelu Nita sq

Älä jätä home-epäilyä selvittämättä!

Homekoiratutkimus ja roolijako

Homekoira ilmaisijana, ihminen tulkitsijana

Koiran ohjaaja keskittyy koirien ohjaamiseen, kun taas rakennusalan koulutusta saanut ohjaaja arvioi tarkemmin ilmaisukohdat ja niiden mahdolliset riskitekijät. Tarkastus alkaa alkuhaastattelulla, jonka jälkeen mittaamme paine-erot ja olosuhdetiedot. Lisäksi arvioimme muun muassa ilmanvaihdon toimintaa ja riittävyyttä.

Homekoiriemme ilmaisut tulkitsee rakennusalan koulutuksen saanut ohjaaja, joka arvioi löydöksiä riskirakenteiden ja rakennusfysiikan näkökulmasta. Selvitämme ilman virtaussuunnat paine-eromittauksella ja tarkastelemme mahdollisia ilmaisukohtia rakenteita rikkomattomin keinoin. Ilmaisukohtia tarkastellaan olosuhteiden salliessa lämpökameralla tai savulla. Käytössämme on myös hiilidioksidimittari, jonka avulla voi selvittää ilmanvaihdon riittävyyttä. Kaikki havainnot ja suositukset kirjataan raporttiin, jotta jatkotutkimukset voidaan suorittaa mahdollisimman tehokkaasti.

Homekoiramme on koulutettu hajuerottelutekniikalla, samoilla menetelmillä kuin esimerkiksi tullin ja poliisin huumekoirat. Koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen, mikä varmistaa, että koirat nauttivat työstään ja ovat motivoituneita.

Toimintamme luotettavuus on varmistettu Suomen Homekoirayhdistys ry:n järjestämällä omavalvontaradalla. Koirien koulutus on jatkuva prosessi, ja ne kehittyvät jokaisen löydöksen myötä, sillä mikrobikanta vaihtelee kohteesta toiseen.

Koirillemme on opetettu tunnistamaan tyypillisimmät homeet, joiden näytteet on tilattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laboratoriosta. Näihin kuuluvat:

• Penicillium – esiintyy homevaurion alkuvaiheessa
• Aspergillus-sienikannat (A. sydowii, A. puulaauensis, A. versicolor) sekä Phialophora sp.
• Aktinomykeetit (sädesienet) – esiintyvät pitkälle edenneissä mikrobivaurioissa
• Ulocladium. Esiintyy muiden homeiden kanssa kosteusvaurioituneissa rakennuksissa.
• Alternaria.

Lisäksi olemme keränneet homevauriokohteista näytteitä ja homehduttaneet itse erilaisia materiaaleja, jotta voimme kouluttaa koiriamme mahdollisimman monipuolisesti.

Helppi Homekoirat etsinnat Bessi sq

Raportit

Tarkastuksesta laaditaan kirjallinen raportti

Laadimme tarkastuksesta kattavan raportin, johon kirjataan tehdyt havainnot, olosuhdetiedot ja saadut rakennetiedot. Homekoiratutkimuksessa ilmaisukohdat merkitään pohjapiirustukseen ja dokumentoidaan valokuvin. Raportista käy ilmi myös, mihin ilmaisukohtiin suositellaan kiinnittämään erityistä huomiota. Annamme jatko-ohjeita ja tarvittaessa ohjaamme eteenpäin. Meillä on yhteistyöverkosto mm. kuntotutkijoiden sekä lakineuvonnan asiantuntijoiden kanssa.

Luotettavat homekoiratarkastukset

Pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeenalueella.

Tarjoamme asiakaslähtöisiä, tarkkoja ja luotettavia homekoiratarkastuksia pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen), koko Uudellamaalla (Lohja, Karkkila, Siuntio, Kirkkonummi, Tammisaari, Vihti, Nurmijärvi, Hyvinkää, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Pornainen, Raasepori, Mäntsälä, Inkoo, Hanko, Askola, Myrskylä, Porvoo, Pukkila, Lapinjärvi, Loviisa) ja Varsinais-Suomessa (Kaarina, Laitila, Loimaa, Naantali, Paimio, Parainen, Raisio, Salo, Somero, Turku). Palvelumme on tilattavissa myös muualle Suomeen sopimuksen mukaan.

palvelualuekartta helppihomekoirat

Liity tyytyväisiin asiakkaisiimme

ERINOMAINEN
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
39 arvostelun perusteella
Lähetetty Google -sivustolla
Juulia profile picture
Juulia
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua alusta loppuun. Selkeä raportti tuloksista. Suosittelen!
Lähetetty Google -sivustolla
Sari Lahdelma profile picture
Sari Lahdelma
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erinomaista ja ammattitaitoista palvelua Helppi Homekoirilta! Haluan antaa lämpimät kiitokset ja palautteen Helppi Homekoirien tekemästä tarkastuksesta. Tilasin Helppi Homekoirat käymään kotonamme ensisijaisesti oman mielenrauhani vuoksi, ja palvelu ylitti kaikki odotukset. Koirat olivat selvästi erittäin hyvin koulutettuja, motivoituneita ja huolellisesti hoidettuja. Oli ilo seurata niiden keskittynyttä ja tarkkaa työskentelyä. Ohjaajat osoittautuivat todellisiksi alansa ammattilaisiksi: he osasivat selittää koirien toimintaa selkeästi, vastasivat kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiin ja loivat todella luotettavan kuvan. Tarkastuksesta jäi todella hyvä ja luottavainen mieli. Voin suositella Helppi Homekoiria lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat ammattitaitoista arviota ja mielenrauhaa oman kotinsa sisäilma-asioissa. Kiitos loistavasta palvelusta.
Lähetetty Google -sivustolla
Karola Nyman profile picture
Karola Nyman
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kiitos palvelusta, kaikin puolin loistavaa hyvää työtä ja ystävällisestä avusta. Saatiin hyvät neuvot ja vinkin mitä mökille pitää tehdä. Tästä on hyvää jatkaa!
Lähetetty Google -sivustolla
Seppo Hagerlund profile picture
Seppo Hagerlund
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sen mitä silmät ei nää sen kuonot ymmärtää.
Lähetetty Google -sivustolla
M. makkis profile picture
M. makkis
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Ensiluokkainen ja kohtuuhintainen palvelu. Homma toimi koirien toimesta loistavasti. Varmuutta asiaan toi kaksi koiraa. Harmillisesti ei voi antaa 6-tähteä… kokonaisvaltainen palvelu ansaitsisi kuusi tähteä!
Lähetetty Google -sivustolla
Jyri-Hannu Erviälä profile picture
Jyri-Hannu Erviälä
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Asiallista ja ystävällistä toimintaa.
Lähetetty Google -sivustolla
Katarina Klinge profile picture
Katarina Klinge
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Asiantuntevaa palvelua. Ihanat, taitavat koirat.
Lähetetty Google -sivustolla
Helmi Saksholm profile picture
Helmi Saksholm
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Lämmin suositus Helppi Homekoirien asiantuntevalle ja ystävälliselle palvelulle! Tutkimus oli perusteellinen ja sen aikana avattiin mihin koirat voivat reagoida ja miten rakennustekniset tekijät voivat vaikuttaa koirien ilmaisuihin. Saimme yksityiskohtaisen raportin, jossa oli myös selkeät suositukset jatkotutkimuksille. Kiitos!
Lähetetty Google -sivustolla
Juhani Hiidenheimo profile picture
Juhani Hiidenheimo
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Täyden palvelun homekoira-avusteinen sisäilmatutkimus sisälsi paljon muutakin kuin vain pelkän koiralla tutkimisen. Tutkimukseen sisältyivät kattavat ilmanvaihtoon liittyvät mittaukset, lämpökamerakuvaukset ja rakennusalan koulutuksen saaneet ammattitaitoiset ohjaajat. Lopputuloksena saimme erittäin kattavan raportin talomme sisäilman tilanteesta todella kilpailukykyiseen ja kustannustehokkaaseen hintaan. Tämä oli täydellinen ratkaisu meille, jotka halusimme saada yleiskuvan talomme sisäilmaan ja ilmanvaihtoon liittyvistä asioista ja varmistua talomme sisäilman terveellisyydestä.
Lähetetty Google -sivustolla
Otto Vuori profile picture
Otto Vuori
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua ja kattava raportti kohteesta. Tutkimuksen aikana saa hyvin kysyttyä tarvittavia lisäkysymyksiä.
Trustindexin vahvistama
Trustindexin vahvistettu merkki on universaali luottamuksen symboli. Vain parhaat yritykset voivat saada vahvistetun merkin, joilla on arviointipisteet yli 4.5, perustuen asiakasarvioihin viimeisen 12 kuukauden ajalta. Lue lisää